|
Poliisilehti 2002/5 Rikoskirjailija LehtolainenKun fyysiset mitat eivät täyttäneet Poliisikoulun pääsyvaatimuksia, Leena korvasi ne henkisillä. Hän ryhtyi kirjoittamaan poliisin työstä. Dekkarikirjailijan talo on vaikea löytää. Ajamme Inkoossa alkutalven räntäsateessa ja hämärässä kahdesti väärään, ennen kuin oikea talo löytyy. Kotipesä sijaitsee merenrantakalliolla mäntyjen ja pylväskatajien keskellä. - Tämä pääty talosta on vanha kesämökki, Leena Lehtolainen kertoo sytyttäessään kynttilöitä tunnelmallisessa pirtissä. Ei siis ole sattumaa, että päähenkilösi, komisario Maria Kallio, mökkeilee mielellään Inkoossa? - Ai, niin muuten tekeekin, Lehtolainen huomaa. - Asioilla ei kyllä pitäisi olla yhteyttä, sillä talo on hankittu vasta kaksi vuotta sitten. Poliisinainen loisti poissaolollaan Leena Lehtolainen ahmi dekkareita jo pienenä ja kirjoitti itsekin. Ensimmäinen kirja valmistui 12-vuotiaana. Silti dekkarikirjailija hä nestä tuli sattumalta. - Opiskelin kirjallisuutta, ja aloin valmistella lisensiaattityötä suomalaisista naisten kirjoittamista dekkareista. Koska ammattinaispoliiseja ei kirjoista juuri löytynyt, ajattelin luoda sellaisen. Tavoitteena oli yksi kirja, mutta kirjoittaminen vei mukanaan. Lisensiaattityökin kyllä valmistui. Maria Kalliolla ei ole esikuvaa todellisuudessa. - Hahmo rakentui kuvitelmasta, millainen olisi suomalainen naispoliisi. Poliisin työn yksityiskohtia Leena tiedusteli Espoon poliisilaitokselta. Nyt kirjailijalla on jo useita kontakteja eri puolilla poliisihallintoa. - Minua autetaan aina ystävällisesti. Poliisin työ on Leenan mielestä muuttunut paljon. - Kuvaan nyt ihan toisenlaista ammattia kuin kymmenen vuotta sitten. On tullut televalvonta, dna-tunnistus ja huumerikollisuus. Aloittaessani pinnalla oli talousrikostutkinta. Lehtolainen arvioi ammattitaidon laajenemisen yhdeksi syyksi poliisin suosion kasvuun. Jörrikässäkin pehmeä puoli Kymmenkunnassa dekkarissaan Lehtolainen kuvaa poliisin arkea todentuntuisesti. Välillä lukijaa häiritsee henkilöhahmojen stereotyyppisyys. Kallion lähimmistä työtovereista löytyvät toverillinen ja huumorintajuinen Koivu, asiallinen ja luotettava Taskinen sekä kaikkien juntturoiden perikuva, rasistinen ja sovinistinen Ström. - Strömissäkin vilahtaa pehmeämpi puoli, Lehtolainen puolustautuu, mutta toteaa, että romaanissa täytyy olla kä rjistettyjä hahmoja, jotta teksti toimisi. Oikeasti suuri osa poliisimiehistä on tosi sosiaalisia. Enemmän olen törmännyt Reinikaisiin kuin Strömeihin, kirjailija kertoo. Päähenkilöään Maria Kalliota Lehtolainen kuvaa yksilöksi, joka hahmottaa työn oman moraalinsa ja elämä nkokemuksen kautta. Ihmiset kiinnostavat häntä. Välillä Kallio menee aika pitkälle epäiltyjensä elämään. Yhden kömmähdyksenkin hahmojen rakentamisessa Lehtolainen paljastaa: - Että meninkin ylentämään Kallion komisarioksi! Eihän komisario kuulustele. Nyt joudun kiertämään virhettäni. Toisaalta komisariolla on valta eikä Kallio epäröi kä yttää sitä. Huutia hyvä veli -verkostolle Entisenä ja vähän vieläkin punkkarina Lehtolainen haluaa kyseenalaistaa. Poliisin toiminnassa hänen arvioitavakseen joutuvat kovat otteet, valta päättää tutkinnasta ja hyvä veli – verkostot. Lehtolainen haluaa mieluummin herättää kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Silti hänellä on sanomansa: Lehtolainen nousi otsikoihin viime vuonna lappeenrantalaisen koulutytön surman yhteydessä. Tekijä, koululainen hänkin, laati surmatyön jälkeen tutkielman Lehtolaisen romaanista Kuolemanspiraali. - Tiedän tapauksen lehtien perusteella. Suuret otsikot yllättivä t. Kirjoissani väkivalta ei ole seksikästä eikä siihen kannusteta, päinvastoin, Lehtolainen kommentoi. Vinkit tervetulleita Lehtolainen ei ota romaaneihinsa henkilöitä tai tapahtumia tosielämästä tai rikosuutisista. - Keksin juonen itse. Todellisilta henkilöiltä lainaan korvat tai kulmakarvat. Kissat ja koirat ovat usein todellisia. Itsenäisestä työskentelystään huolimatta Lehtolainen ottaa mielellään vastaan poliisien vinkkejä ja tarinoita. Yhteyden saa osoitteella leena.lehtolainen@kolumbus.fi - Koettakaa jaksaa työssänne, huikkaa Lehtolainen lähtiessämme terveisiksi poliiseille. Itse hän ei enää haaveile poliisin urasta, vaan nauttii työstään kirjailijana. Jukka Hämäläinen Loppiaisena 6.1.2003 alkaa MTV3-kanavalla kello 20 Lehtolaisen kirjoihin perustuva Maria Kallio –sarja. |