 |
Poliisilehti 2002/5 Poliisin joulu
Kuva: Esko Jämsä Joulun aikaan poliisit näkevät ja kokevat monia mieleenpainuvia asioita työssään. Tässä muutamia tarinoita poliisien itsensä kertomina. Joulun ihme Elettiin 60-luvun alkupuoliskoa. Liikkuvalla poliisilla oli silloin kä ytössä hienoja, isoja amerikanrautoja, jotka poikkesivat hyvinkin paljon kansalaisten autokalustosta. Kuinka sattuikaan, työvuorolista oli määrännyt partiovuoron Sampalle ja Urpolle jouluaattoillaksi. Jouluaattoilta oli jo venähtänyt lähelle puoltayötä, kun pojat ajelivat amerikanraudallaan Mannerheimintietä eduskuntatalon suuntaan. Lunta pyrytti kovasti ja katu oli melko tyhjä. Yksinäinen "Arska" käveli vähän horjahdellen kadun laitaa lumen peittämät kaulukset pystyssä ja kädet syvällä taskuissa. Pojat olivat jo varautuneet johonkin tällaiseen tapaamiseen, ja heillä oli laukussa pullo konjakkia ja konjakkilasi. Auto huitaistiin pyörät liukuen Arskan viereen, ja tomera poliisimies tempaisi Arskan takapenkille. Arska lyyhistyi tuuheine kulmakarvoineen penkille ja varmaan totesi mielessään, että jälleen tavanomainen joulu. Etupenkiltä kuului kuitenkin narahdus, lasi täyttyi ja ystä vällinen konstaapeli ojensi Arskalle lasin. Lopuksi hän toivotti hyvää ja rauhallista joulua ja ovi avattiin kohteliaasti. Kun poliisiauto jatkoi matkaansa, näkivät konstaapelit taustapeileistä, kuinka Arska koko pitkän suoran ajan katsoi poliisiauton etääntyviä takavaloja lasi kädessään ja koki, jos uskoi itsekään, joulun suuren ihmeen. Olemattoman joulukuusen noutomatka Jouluaattoon oli aikaa vajaa viikko. Poliisin hieno amerikanrauta lipui kaupungin liepeillä läpi lumisten metsien. Partionjohtaja ei voinut mieltänsä malttaa, kun sivutiellä näkyi kaunista kuusivesaikkoa. Niinpä hän pyysi kuljettajaa pysähtymää ;n ja kohta takaluukussa ollut kirves heilahti pari kertaa ja sai tavaratilaan seurakseen nätin kuusen. Kuusi kuljetettiin töiden loppuvaiheessa kaatajansa kotiin. Kuljettajalle tuli kuitenkin "piru mieleen" ja niinpä hän pyysi erästä tuttavaansa illalla soittamaan esimiehelleen puhelun. "Täällä puhuu kaupungin metsänvartija Kasurinen, hyvää iltaa. Olen saanut ilkeämielisen soiton, että te poliisimiehenä olisitte käynyt anastamassa kuusen kaupungin metsästä ja olisitte kuljettaneet sen kotiinne poliisiautolla. En voi uskoa tapahtunutta, mutta kun ilmoittaja oli niin tuohduksissa, kävin sahaamassa palan hä nen osoittamastaan kannosta. Tulisin mielelläni kohta vertaamaan näytettä teidä ;n joulukuusenne tyveen, jos teillä on kuusi jo hankittu, jotta tämä ilkeä ja ilmeisesti perä tön ilmianto voitaisi mitätöidä. Soiton vastapuoli totesi heti tiukkana, että onpa tosiaan hävytön ilmianto, ja hän toivotti metsänvartijan tulemaan heti paikalle, että ei joulumieli menisi pilalle moisen ilmiantajan vuoksi. Partionjohtajan kuljettaja olikin hakeutunut tässä vaiheessa nä köetäisyydelle esimiehensä kerrostaloasunnon parvekkeesta todetakseen, että hänen näkö muistinsa mukaan ainoastaan Tapio Rautavaara oli heittänyt keihästä pidemmälle, kun esimies kuusta parvekkeelta. Joulumieltä Aattoiltana 1980-luvun alussa olimme partiokaverini kanssa istuskelemassa Joensuun poliisilaitoksen kahviossa ja nauttimassa iltakahvia ja joulupipareita. Noin klo 23 aikoihin ilmoitettiin Juuan avovankilan osastolta, että yksi vanki oli lähtenyt omille teilleen noin tunti sitten. Saatuamme vangin nimen tiesimme, mikä hänen osoitteensa on. Vanki oli istumassa rattijuopumustuomioitaan. Minulla oli partiokaverina vanha ja kokenut poliisimies. Hän siinä kahvia juodessaan räknäsi, kuinka kauan mahtaa mennä kunnes vanki olisi kotonaan. Hänen mukaansa siihen menisi vielä noin 45 minuuttia. Joimme kahvit loppuun ja söimme piparimme ennen kuin lähdimme ajelemaan kohti paikkakuntaa. Ajaessamme talon - pikemminkin pienen mökin - pihaan, huomasimme mieshenkilön menevän juuri taloon sisälle. Talon pihapiiri oli juuri niin jouluinen kuin se vaan maaseudulla voi olla. Kynttilöitä siellä täällä, lyhtyjä, lyhteitä ja kaiken kruunasi oikein talvinen hento lumisade, joka kuorrutti kaiken piparkakkutalon näköiseksi. Mökin pihaan ajellessamme tuli todella jouluinen olo! Ihan kuin menisimme piparkakkutaloon! Koputimme mökin ulko-ovea, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Marssimme mökkiin sisälle. Pöytä oli katettu kahdelle jouluisesti, kauniit kynttilät pöydässä, kinkku oli pyyhkeen alla, kyökin puolella tuoksui tuoreiden pipareiden tuoksu. Ah, niin jouluista! Peräkammarissa oli etsimämme vanki yrittämässä piiloutua sängyn taakse. Vaimo hyöri kovin pettyneen näkö isenä, itkua vääntäen. Molemmat näistä olivat nuoria ihmisiä, vielä ei ollut mökkiin lapsia siunaantunut. Vaihdoimme siinä sanoja, joita tilanteessa yleensä vaihdetaan. Vanki pyysi, etteikö hän saisi olla hetken kahden vaimonsa kanssa kun hänelle tuli niin ikävä vaimoa. Ja vaimokin oli yksin viettämässä jouluaattoiltaa. Vaimo katsoi meitä itkuisin, anovin silmin. Niinpä sitten partiokaverin kanssa katsahdimme toisiamme ja nyökkäsimme hiljaa. Suljimme kamarin oven ja annoimme miehen ja vaimon olla hetken kahdestaan. Lähdimme sitten parinkymmenen minuutin kuluttua ajelemaan vangin kanssa kohti Joensuuta. Ajelimme hyvässä sovussa ja kaikilla oli hyvä joulumieli! |