|
Poliisilehti 2002/5 Poliisikoiralaitos 75 vuotta
Poliisikoiralaitoksen 75-vuotisjuhlapäivänä on Rinkelinmäki saanut ylleen kauniin lumivaipan. Koiralaitokselle saapuessa tuntuu kuin astuisi ajassa useita vuosikymmeniä taaksepäin. Pihapiiri ja rakennukset eivät ole paljoakaan muuttuneet 75 vuodessa. Koiralaitoksen 75-vuotista taivalta on juhlittu kuluvana syksynä monin tavoin. Elokuussa järjestettiin tavallista hienommat poliisikoirien Suomen mestaruuskilpailut poliisisoittokunnan tahdittaessa ja ratsukoiden vetä essä aloituskulkuetta. Poliisikoiralaitoksen historiikki julkaistiin pääjuhlassa Hämeen linnassa 16.10. Roswojen ja warkaiden Hämeenlinnan Rinkelinmäki valittiin Valtion poliisikoiralaitoksen sijaintipaikaksi vuonna 1927. Ensimmäiset neljä poliisikoiraa tuotiin Suomeen Saksasta jo kuitenkin paljon ennen tätä eli vuonna 1909. Koirat sijoitettiin Helsingin poliisilaitokselle. Aikalaismuistelmissa koiria kutsuttiin nelijalkaisiksi konstaapeleiksi, joiden tiedettiin monessa maassa olevan ”roswojen ja warkaiden suurin kauhu” . Suomen ensimmäinen poliisikoira Hektor von der Volmeburg eli 12-vuotiaaksi. Kuoltuaan Hektor täytettiin, ja sitä säilytetään nykyisin poliisikoiralaitoksella. Systemaattinen poliisikoirien ja koiranohjaajien tai koirankuljettajien, kuten vuosisadan alussa heitä kutsuttiin, koulutus sekä koirien siitostoiminta alkoivat vuonna 1919. Tuolloin Imatran Vuoksenniskalle perustettiin Valtion poliisikoirasiittola ja koirankuljettajakoulu. Poliisikoira on seurannut läpi historian tapahtumien poliisin rinnalla, sotavuosina myös rintamalle. Sotien ajan Poliisikoiralaitos toimi puolustusvoimien koirakouluna. Sotavuosien jälkeen poliisikoiratoiminta piti käynnistää uudestaan. 1960- ja 1970-luvuilla poliisikoiratoiminta astui eteenpäin suurin harppauksin ja esimerkiksi koirien määrä lisääntyi tuolloin huomattavasti. Samalla alkoi myös koirien erikoiskouluttaminen huume- ja pommikoiriksi. Erikoiskouluttaminen lisääntyi 1990-luvulla, jolloin koulutettiin ensimmäiset ruumis- ja palokoirat. Nykyisten erikoiskoirien lisäksi Hämeenlinnassa oli valmiutta ja halua kouluttaa myös tekopaikan hajut epäiltyyn henkilöön yhdistäviä tunnistuskoiria. Poliisin veroinen työpari Poliisin käytössä on tällä hetkellä 208 koulutettua koiraa. Vuosittain koulutukseen otetaan 40-50 uutta koiraa. Poliisikoiran käyttö tehtävissä perustuu siihen, että koira haluaa tehdä ohjaajalle mieliksi ja työskennellä laumansa hyväksi. - Koiranohjaajan tulee pitkäjänteisesti sitoutua koiraan. Työn on perustuttava vapaaehtoisuuteen. Poliisikoiran ohjaajaksi hakeudutaankin erittäin aktiivisesti ja tehtävään on suorastaan jonoa, Itkonen painottaa. Perinteisten saksanpaimenkoirien lisäksi poliisin työparina nä kee yhä useammin labradorinnoutajan, dobermannin tai malinoisin. - Labradorinnoutaja on tullut mukaan koulutettavuutensa ja hyvien työ skentelyominaisuuksiensa takia. Dobermannien ja malinoisien populaatiot ovat Suomessa niin pieniä, että ne vain osaltaan täydentävä t poliisin koiravalikoimaa, Itkonen selvittää. Poliisikoiraa on usein pidetty aivan poliisin veroisena työparina ja poliisin parhaana ystävänä. Esimerkiksi Kiteen nimismiespiirissä vuonna 1954 koiran todettiin jä rjestyksenpitotehtävissä pelottavan jätkiä enemmän kuin miehen. Paraisten piirin nimismies kiteytti asian todetessaan, että poliisimiehellä ei voinut olla parempaa ystävää mukanaan patrullimatkoilla kuin tällainen koira. Lähteenä käytetty Kirsi Tervamäen kirjoittamaa historiikkia Poliisikoiralaitos 1927-2002. Anna Hakonen |