Keskusrikospoliisi


Älä ala muuliksi


Muulilla tarkoitetaan rikosten yhteydessä henkilöä, jonka tehtävänä on vastaanottaa rikoksella hankittua omaisuutta ja toimittaa se ketjussa eteenpäin. Muuleja käyttämällä rikolliset pystyvät hämärtämään jälkiään ja vaikeuttamaan rikosten selvittämistä. Muulina toimiminen on rangaistava teko.

Alun perin muuli-nimitystä on käytetty huumekuriireista, jotka kuljettavat huumeita maasta toiseen. Verkkorikollisuudessa muuleja käytetään laittomasti hankittujen varojen tai tavaroiden siirtämiseen.

Muuleja värvätään mm. massasähköpostiviesteillä tai eräiden www-sivustojen kautta. Viestissä tarjotaan mahdollisuutta ansaita hyvä palkkio helposta työstä esim. ulkomaisen rahoitusyhtiön palveluksessa. Ainoina vaatimuksina ovat 18 vuoden ikä, sähköpostiosoite ja pankkitili, johon on verkkopankkitunnukset. Toiminnan vakuutetaan olevan laillista ja rekrytoidulle voidaan jopa toimittaa asiallisen näköinen työsopimus.

Toiminnan takana eivät kuitenkaan ole laillisesti toimivat rahoitusyhtiöt vaan kansainväliset rikolliset, jotka tarvitseva välikäsiä verkkorikosten toteuttamiseen. Kyseessä on tavallisesti rikos, jossa on eri tavoin urkittu uhriksi joutuneen kohteen verkkopankkitunnus ja salasana. Niitä käyttäen rikolliset siirtävät uhrin tililtä rahaa toisessa maassa sijaitsevan muulin tilille. Välittömästi tämän jälkeen muulille ilmoitetaan tilille saapuneesta rahasta ja kehotetaan nostamaan varat mahdollisimman nopeasti. Samalla muulille annetaan ohjeet siitä, kenelle, mihin maahan ja millaisina summina nostetut rahat tulee lähettää edelleen. Tyypilliset kertasummat ovat muutamasta tuhannesta eurosta yli 10 000 euroon.

Tietoonsa saamissaan tapauksissa poliisi käynnistää esitutkinnan, jossa muulina toiminut henkilö on epäiltynä joko rahanpesusta tai törkeästä rahanpesusta.

Muulia voidaan käyttää myös nettikauppapetosten välikätenä, jolloin muuli vastaanottaa petoksella ostetut tavarat ja välittää ne eteenpäin. Tavaramuuli voi syyllistyä kätkemisrikokseen.

Keskusrikospoliisi kehottaa suhtautumaan varoen sellaisiin sähköpostin kautta tai www-sivuilla oleviin työtarjouksiin, joissa pääasiallinen tehtävä on varojen tai tavaroiden vastaanottaminen ja välittäminen edelleen.





URL: http://www.poliisi.fi/krp/suomi/muuli-ilmiö
© Poliisi, 2014