Neuvot > Neuvoja nuorille > Kiusaaminen, herjaaminen, solvaaminen
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä



Kiusaaminen, herjaaminen, solvaaminen



Pahoinpitelyä ja henkistä väkivaltaa on toisen terveyden tahallinen vahingoittaminen jatkuvalla kiusaamisella. Kiusaamista ei tarvitse hyväksyä. Jos sinua kiusataan, keskustele asiasta vanhempiesi ja opettajiesi kanssa. Voit kysyä neuvoa myös poliisilta.

Yleinen kielenkäyttö saattaa joskus olla hyvinkin värikästä, mutta aina kannattaa pitää mielessä, ettei kaikki suinkaan ole sallittua. Perättömien tietojen levittäminen tai toista häpäisevien asioiden kertominen voi olla rangaistavaa, jos teot täyttävät rikoslaissa määriteltyjen herjauksen ja solvauksen tunnusmerkit.

Toisen oppilaan tai opettajan herjaukseen tai solvaukseen voi syyllistyä esimerkiksi kirjoittamalla luokkajulkaisuun jutun, jossa väitetään perättömästi toisen syyllistyneen sellaiseen tekoon, joka voi saattaa hänet halveksimisen alaiseksi. Myös nimitteleminen voi olla solvausta.



Takaisin | Tulostettava versio


Share