Passi > Toimitusajat
Yhteystiedot



Passien toimitusajat

Matkalle lähtijän kannattaa hyvissä ajoin ennen matkaa tarkistaa passin voimassaolo. Normaalin passin toimitusaika on noin viikko, mutta voi olla ruuhka-aikoina ja harvaan asutuilla alueilla pidempi.

Poikkeuksellisesti passi on mahdollista saada nopeammin pika- tai express-passina. Pika- ja express-passien myöntäminen on lisäpalvelua normaalin passin myöntämiseen verrattuna. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä voidaan myöntää vuorokauden aikana vain sellainen rajattu määrä, joka ei vaaranna normaalien passien toimittamista sovitussa ajassa asiakkaille. Kiintiö on valtakunnallinen. Asiakkaan mahdollisuus pika- tai express-passin saamiseen selvitetään pyydettäessä poliisilaitoksella hakemusta jätettäessä.

Poliisi ei voi myöntää muukalaispassia tai pakolaisen matkustusasiakirjaa pika- tai express-passina.

Suoratoimitus

Normaali passi toimitetaan noudettavaksi R-kioskilta. Alla olevasta taulukosta on nähtävissä, missä ajassa tilauspäivän jälkeen passi on noudettavissa. Mikäli passinhakija on ilmoittanut puhelinnumeronsa, lähetetään saapumisilmoitus tekstiviestinä. Muussa tapauksessa lähetetään kirjallinen ilmoitus, jonka saapuminen kestää tyypillisesti kauemmin kuin tekstiviestin.

Toimitusajat vaihtelevat eri puolilla maata, koska harvempaan asutuilla alueilla jakelijan kuljetuksia ei ole joka päivä.

R-kioskin sijainti

Toimitusaika

tilauspäivän lisäksi ->

Kemijärvi, Kittilä, Pello, Ranua, Sodankylä

6-8 arkipäivää

Posio, Savitaipale, Taavetti

5-8 arkipäivää

Ivalo, Kolari, Muonio

6-9 arkipäivää

Salla

5-10 arkipäivää

Kaikki muut

4-6 arkipäivää

Pikapassi

Pikapassin toimitusaika on 2-3 arkipäivää. Pikapassia voi hakea mistä tahansa paikallispoliisin lupapalvelupisteestä. Valmiin passin voi noutaa mistä tahansa poliisin lupapalvelupisteestä.

Express-passi

Express-passin toimitusaika on 1 arkipäivä. Express-passi on valmis saman päivän aikana, jos hakemus on jätetty ennen klo. 11.00 (teknisistä syistä pienikin viive aiheuttaa viivästymisen). Muussa tapauksessa passi on noudettavissa seuraavana arkipäivänä klo 15.00 jälkeen. Express-passia voi hakea paikallispoliisin lupapalvelupisteessä millä tahansa paikkakunnalla. Express-passia voi hakea kiiretilanteessa myös Helsinki-Vantaan lentokentällä poliisin lupapalvelupisteessä. Valmiin express-passin voi noutaa vain Pasilan poliisiasemalta: (Pasilan poliisitalo 2, Pasilanraitio 11, 00240 Helsinki) tai poliisin palvelupisteestä Helsinki-Vantaan lentokentältä (lentoaseman palvelukartta).

Toimitusajat:


Toimitustyyppi Toimitusaika
Passi Normaali noin viikko
Pika 2 - 3 päivää
Express 1 päivä
Väliaikainen passi annetaan mukaan
Merimiespassi tilanteen mukaan

» Palveluhinnasto

Tutustu myös:
Kuinka ja mistä noudan valmiin passini?





Tulostettava versio

Share

Hae sivustolta: