|
Poliisihallitus > Uutiset
|
||
Yhteystiedot
|
Kysy poliisilta Poliisin päivänä23.08.2010Suomalainen poliisi näkyy arkisessa työssään huolehtimassa yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta 24/7 eli kellon ympäri jokaisena vuoden päivänä. Poliisin päivänä 28.8.2010 poliisi näkyy kohtaamassa kansalaisia kiireettä kävelykaduilla, kauppakeskuksissa, toreilla tai poliisilaitosten pihoilla. Eri puolilla Suomea tapahtumia on 72 paikkakunnalla. Poliisi toivottaa ihmiset tervetulleiksi tapahtumiinsa lauantaina 28.8. klo 12 - 15. Muutamilla paikkakunnilla tapahtuma aloitetaan jo ennen puolta päivää. Turvallisuus varmistetaan tunnistamalla vaaratekijät ja tekemällä oikeita ratkaisuja, joilla estetään onnettomuuksia ja rikoksia ennalta. Poliisin päivänä poliisilta voi kysyä neuvoja mieltä askarruttavista turvallisuuteen liittyvistä asioista. Tapahtumapaikkakunnat löytyvät www.poliisinpäivä.fi -sivustolta. Tietoja paikallisesta tapahtumasta saa myös poliisin toimipisteistä. Kaikilla tapahtumapaikkakunnilla järjestetään arpajaiset, jonka pääpalkintona on vierailu Poliisiammattikorkeakoululle ja siellä mm. tutustuminen poliisin suljettuun harjoituskaupunkiin. Teemana internet, liikenne ja huumeet Internetin käyttö nopeuttaa asiointia ja vuorovaikutusta, mutta sen käytössä saattaa törmätä myös epämiellyttäviin asioihin. Poliisi haluaa lisätä erityisesti lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa tietämystä netin turvallisesta käytöstä Poliisin päivä -tapahtumissa. Syksyn pimentyessä ja koulujen alkaessa poliisi nostaa esiin turvallisen liikkumisen. Poliisin päivänä korostetaan, että jalankulkijan tai pyöräilijän on varustauduttava näkyvästi ja ajoneuvon kuljettajan on ajoissa kevennettävä kaasujalkaa. Synteettisten huumeiden leviäminen Suomessa on ongelma, josta poliisi haluaa informoida erityisesti nuoria ja heidän vanhempiaan. Huumeista aiheutuu terveyshaittojen lisäksi ympäristöongelmia ja niiden hankinnalla tuetaan järjestäytynyttä rikollisuutta. Poliisin päivän päämäärä on keskustelun ja vuorovaikutuksen lisääminen paikallisen poliisin ja kansalaisten välillä. Keskustelua viritellään paikallisiin tapahtumiin järjestettyjen esitysten ja poliisin ajoneuvoihin tutustumisen yhteydessä. Tapahtumissa on saatavana tietoa myös poliisiopiskelijoiden rekrytoinnista ja poliisin toiminnasta yleisesti. Monilla paikkakunnilla poliisin valtakunnalliset yksiköt ja paikallispoliisi tekevät tapahtuman yhdessä. Liikkuva poliisi on kattavasti mukana kaikissa paikallispoliisin tapahtumissa. Pliisiammattikorkeakoulu tuo Pirkanmaan poliisilaitoksen järjestämään Hervannan tapahtumaan opiskelijoita ja henkilöstöä keskustelemaan koulutusta koskevista asioista. Suojelupoliisi on mukana Helsingin poliisilaitoksen tapahtumassa, Poliisin tekniikkakeskus on Kymenlaakson poliisilaitoksen tapahtumassa Kouvolassa ja Keskusrikospoliisi Vantaalla Jumbossa yhdessä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kanssa. Poliisin päivä 2010 on Poliisihallituksen järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, joka järjestetään tässä muodossa toista kertaa. Takaisin | Tulosta sivu | |




