Blogit > Poliisista päivää - Mikko Paateron blogi


Mikko Paatero

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on palvellut poliisissa noin 40 vuotta. Ensimmäinen pesti oli nimismiehenä Noormarkun nimismiespiirissä. Pisin yksittäinen vaihe läänin poliisijohdossa kesti 16 vuotta. Liikunta on lähellä sydäntä, erityisesti koripallo, tennis ja golf. 

12.6.2014 Hirveitä juttuja Kesä saa, ja kesätoimittajat saapuvat. Juttuja tehdään uudella innolla ja uusista näkökulmista. Se piristää. Asetelma haastaa myös viranomaiset. Asioita on taustoitettava perusteellisemmin - ja yllättäviinkin kysymyksiin on pystyttävä vastaamaan. Alkuviikosta erästä komisariotamme pyydettiin arvailemaan, mistä Helsingin keskustaan päätynyt hirvi oli tullut, ja minne se oli menossa. Eipä osannut eläin aikeitaan kertoa. Mutta poliisilta lausunto tuli rutiinilla.

Mikko Paateron blogi | Tilaa RSS syöte

Risto Lammi

kuva

Poliisiylitarkastaja Risto Lammi on Poliisihallituksen Liikenneturvallisuuden vastuualueen esimies. Riston tehtävänä on johtaa, ohjata, valvoa ja kehittää poliisin liikenneturvallisuustyötä poliisin ylijohdossa.

6.6.2014 Liikennekuolemien kehityksessä myönteistä Poliisin käyttöön saamien ennakkotietojen mukaan liikennekuolemien määrä on edelleen laskussa. Se on hyvä kehitys, mutta haasteena on vähenemisen hidas vauhti, Valtioneuvoston asettamaan enimmäistavoitteeseen liikennekuolemissa (218) ei tällä vauhdilla päästä. Loukkaantuneiden määrä on samaan aikaan noussut, eli pohdittavaa riittää kehityksen parantamiseksi.

 


Risto Lammin blogi | Tilaa RSS syöte

 Jutta Antikainen

kuvaHelsingin nettipoliisi vanhempi konstaapeli Jutta Antikainen on tehnyt jo neljä vuotta päätoimisesti näkyvää ja kasvollista poliisityötä sosiaalisessa mediassa. Jutta on työskennellyt Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa koko kymmenvuotisen virkauransa ajan sekä kenttä- että tutkintatehtävissä. Nettipoliisin työn Jutta on kokenut ammatillisesti haasteelliseksi ja hänestä on ollut mielenkiintoista olla kehittämässä maailmanlaajuisestikin uutta tapaa tehdä poliisityötä.  

27.3.2013 Selviytymistarina Poliisin läsnäolo netissä on madaltanut kynnystä ottaa yhteyttä ja hakea apua etenkin henkilökohtaisissa ja arkaluontoisissa asioissa. Tällaisia asioita ovat etenkin seksuaalirikokset ja lähisuhteissa tapahtuneet pahoinpitelyt. Nettipoliisi on usein ensimmäinen taho, jolle asianomistaja tapahtumista kertoo. Tällaisissa tapauksissa ilmoittajan ja poliisin välille syntyy usein luottamuksellinen suhde, joka voi kestää koko rikosprosessin läpi ja jatkua myöhemmin edelleen kuulumisten vaihtona.

Jutta Antikaisen blogi | Tilaa RSS syöte

Elina Katajamäki

Nuorempi konstaapeli Elina Katajamäki on aloittanut poliisin perustutkintokoulutuksessa keväällä 2011 ja suorittaa nyt kenttäjaksoa Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella. Tampereen yliopistosta valmistunut entinen Poliisi-tv:n toimittaja palveli ennen opintojensa alkua reilun vuoden Afganistanissa kriisinhallintatehtävissä. Poliisiksi valmistuminen häämöttää syksyllä 2013. 

24.10.2013 Tavallisia asioita Hevosharrastus, lastenvahtikeikat, lemmikkikoira. Juhannusfestarit, toimittajan työ, päänsärky. Ero avopuolisosta, varusmiespalvelus, koulukiusaaminen, kaunokirjallisuus. Ihan tavallisia asioita melko tavallisesta elämästä. Kaikki ne ovat sivunneet elämääni tai olleet jossain vaiheessa osa sitä. Mutta kaikista niistä on jo tähän mennessä ollut hyötyä poliisityössä.

Elina Katajamäen blogi | Tilaa RSS syöte


Minna Laukka

Vanhempi rikoskonstaapeli Minna Laukka työskentelee rikostutkijana Keskusrikospoliisin Tutkintaosaston ”Murharyhmässä”. Syksyllä 2013 Minna suuntasi henkirikostutkinnan maailmasta paikallispoliisin arkeen puoleksi vuodeksi. Työtehtävät Keski-Uudenmaan poliisilaitoksessa vaihtelevat päivittäisrikostutkinnasta kenttätoimintaan. Ennen poliisiuraa Minna työskenteli rikostoimittajana.

23.9.2013. Kirje Kesällä luin naistenlehdestä jutun, jossa itseni ikäiset, päälle kolmekymppiset julkisuudesta tutut naiset kirjoittivat parikymppiselle itselleen elämänohjeita sisältävän kirjeen. Kuten elämällä on tapana tehdä, kenelläkään asiat eivät olleet menneet sen parikymppisen tytön odotusten mukaan, mutta vastoinkäymiset olivat tehneet heistä vahvempia.   

Ville Saukkola

Vanhempi konstaapeli Ville Saukkola on ennen poliisiksi ryhtymistään käynyt lukion, kauppaoppilaitoksen ja kokkikoulun. Puhelinoperaattorilla hän oli töissä lähes yhdeksän vuotta. Tällä hetkellä hän työskentelee järjestyspoliisissa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksessa valvomassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä hoitamassa hätäkeskuksen tarjoamia tehtäviä. Päätoimen ohella hän toimi aiemmin myös ns. nettipoliisina eli pyrkii lähinnä Facebookissa ohjaamaan ja neuvomaan poliisiaiheisissa kysymyksissä. Ville Saukkola korostaa, että kipinä poliisin ammattiin ei ole sammunut vuosien varrella. Niin kuin sanotaan, elämä on jatkuvaa oppimista.

16.12.2013. Jouluisia odotuksia ja toiveita.Hou hou, onko täällä kilttejä lapsia? Käänsin päätäni äänen suuntaan. Joulupukki oli saapunut Karkkilan joulumarkkinoille tuiskua ja viimaa uhmaten. Iso koura upposi punaisen nutun taskuun, ja sieltä tuli esille paperiin käärittyjä konvehteja. Kun me oltiin pieniä, niin joulupukin taskusta tuli kis-kis ja kettukarkkeja. 

Ville Saukkolan blogi | Tilaa RSS syöte

Vanessa & Jessica

Polisaspiranterna Vanessa Johansson och Jessica Örn är två av de sexton som inledde sina studier på grundkurs G18, den svenskspråkiga polisutbildningen, hösten 2012. Både Johansson och Örn tog studentexamen 2010 och lärde känna varandra då de tjänstgjorde i Dragsvik, i kontingent 2/10.
Damerna kommer att driva bloggen tillsammans och hoppas kunna förmedla en realistisk bild av studierna vid Polisyrkeshögskolan. Följ med hur barndomsdrömmen om polisyrket förverkligas steg för steg!

 26.5.2014 Fältpraktik. Nu har fältpraktiken kommit igång. Vi är båda på utredningen, och skall senare i sommar ut på fältet. På fältpraktiken skall man agera mera självständigt och har inte någon utsedd handledare. Detta innebär att man har mera ansvar än under arbetspraktikperioden. 

Ilkka Iivari

kuvaKomisario Ilkka Iivari on ollut lähes kolmekymmentä vuotta poliisina. Työstä tulvahtavat tekstit, tiedotteetkin. Rikosilmoituksista riimittelyä, hiihtolenkeiltä huumoria, rasteilta runoutta, soudusta säkeitä, kirjoittajapiiristä kolumneita, vuosikierrosta välittävää valistamista. Korvienvälikompuutterista ilakoivaa iivarismia.

25.4.2013. Ihminen unohdettu. Ihminen on muuttunut numeroksi tilastoissa. Ihmisarvolla ei ole mitään väliä. Katsotaanpa ensin tilastollista totuutta. Kanta-Hämeessä on tänä vuonna tapettu neljä ihmistä. Tilastossa on neljä henkirikosta. Viiden ihmisen kuolema on ollut hyvin lähellä, joten kirjattuna on viisi henkirikoksen yritystä. Kahdeksan kertaa on törkeän pahoinpitelyn verran käytetty väkivaltaa, josta on ollut potentiaalinen hengenvaara kuten lääkärit asian ilmaisevat. Edellisinä vuosina henkirikoksia on ollut yksi tai kaksi vuosittain. Nämä ovat syrjäyttämispolun päätepisteitä sekä uhrille että tekijöille. Kukaan tekijöistä ei ole murhanhimoinen, vaan nurkkaan ajettu syrjäytetty. Mistä tämä kertoo?

 Ilkka Iivarin blogi | Tilaa RSS syöte

Marko "Fobba" Forss

fobba

Ylikonstaapeli Marko "fobba" Forss toimii Helsingin nettipoliisissa, jonka tehtävänä on tehdä näkyvää poliisityötä sosiaalisessa mediassa. Fobba on toiminut poliisina vuodesta 1998. Syyskuussa 2008 osa hänestä muuttui ykkösiksi ja nolliksi. Työkaverin sanoin mies muuttui kenttäsiasta nettinörtiksi. Fobba onkin jo huomannut hieman laihtuneensa ja tarvitsevansa silloin tällöin silmälaseja.

12.9.2013 Kaikkien viharikospykälien äiti. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan nousi taas vaihteeksi otsikoihin, kun kokoomusnuoret esittivät kiihottamispykälän dekriminalisoimista. Mistä pykälä on peräisin, keitä pykälällä oikein suojataan ja miten pykälän poistaminen vaikuttaisi keskustelun avoimuuteen sosiaalisessa mediassa? Yritän avata hieman näitä seikkoja etenkin sosiaalisen median näkökulmasta.
Marko Forssin blogi | Tilaa RSS syöte 


Ahoset

kuvaAhoset ovat aloittaneet opiskelunsa Poliisiammattikorkeakoulussa elokuussa 2013. Yhteisestä sukunimestä huolimatta Jani ja Anssi eivät ole sukulaisia, mutta aakkosittain kulkeva solujako teki heistä kämppikset Poliisiammattikorkeakoulun asuntolassa. Kiinnostuksen kohteita Janilla ovat mm. kamppailulajit, elokuvat sekä ruoanlaitto. Muitakin opintoja kokeilleena Jani tuntee nyt olevansa oikealla alalla.  Myös Anssi harrastaa aktiivisesti monipuolista liikuntaa ja entisenä jalkapalloilijana seuraa lajia tiiviisti. Poliisin ammatti on ollut Anssilla haaveena nuoresta asti.

26.5.2014. Poliisi - paperitöiden ammattilainen. Viimeiset kaksi opintojaksoa, eli yhteensä kolme kuukautta olemme perehtyneet rikostorjunnan kuvioihin rikostutkijan näkökulmasta. Tämä on toinen iso osa poliisin työtä suurelle yleisölle paremmin näkyvän kenttätyön ohessa. Ei ehkä ennalta ajateltuna yhtä hohdokasta, mutta vähintäänkin yhtä tärkeää. 

Ahosten blogi

Miriam Limatius

kuvaPolisaspirant Miriam Limatius påbörjade polisens svenskspråkiga grundexamensutbildning G19 hösten 2013. Med Göteborg som hemstad och utgångsläge har vägen till Finland och Polisyrkeshögskolan varit lång och tagit krumbukter genom såväl södra som norra Finland. På vägen har många yrken, händelser och insikter berikat livserfarenheten. Dessa lyfts nu med en privat och typiskt göteborgsk, varm betoning fram i ljuset. Bland annat får ni bekanta er med hur konsten att vara invandrare ibland bara känns så väldigt konstig.

Poliisikokelas Miriam Limatius on aloittanut poliisin ruotsinkielisessä perustutkintokoulutuksessa G19 syksyllä 2013. Göteborg on hänen kotikaupunki ja matka Suomeen ja Poliisiammattikorkeakouluun on ollut pitkä ja kulkenut monien mutkien kautta. Matkan varrella monet työpaikat, tapahtumat ja oivallukset ovat tuoneet elämänkokemuksia. Ne on blogikirjoituksissa henkilökohtaisilla ja tyypillisillä leppoisilla Göteborgin muodoilla nostettu valoon. Saatte muun muassa tutustua siihen, miten maahanmuuttajana oleminen joskus vain tuntuu omituiselta.

4.2.2014En dag på asylmottagningen / Päivä vastaanottokeskuksessa. Under en viss tid har jag funderat över hur en asylmottagning kan se ut och hur livet för människorna som uppehåller sig där fungerar. Det finns en hel del information på bl.a. migrationsverkets hemsida, men jag hör till de som inte bara vill läsa mig till fakta, jag vill också se, höra och känna.

Miriam's blog/ Miriamin blogi


Henna Kelloniemi 

kuva

Vanhempi konstaapeli Henna Kelloniemi työskentelee viestintäkoordinaattorina Lapin poliisilaitoksella. Moninaisissa työtehtävissään Henna luovii eteenpäin huumorilla ja positiivisella elämänasenteella. Blogissaan hän tarjoilee väläyksiä ja tunnelmia poliisin maailmasta. 

Senior Constable Henna Kelloniemi is working as a communications coordinator at Lapland Police Department. In her various tasks she moves ahead with humor and positive attitude. In her blog she is serving glints from the world of Finnish police.

24.5.2013 Perinteinen löytötavaran huutokauppa Lapin poliisilaitoksella Rovaniemellä - Traditional Lost & Found auction at Lapland Police Department, Rovaniemi Finland

Henna Kelloniemen blogi   


Aikaisemmat blogit

Mats Järnkuva

Polisaspirant Mats Järn är en av de tio som antogs till den svenskspråkiga polisutbildningen 2009. Arbete bland människor och med problemsituationer som kan uppstå bland människor är inget nytt för Mats. Han har arbetat som ordningsvakt på olika tillställningar och nattklubbar i över tio år. De senaste åren har han dessutom, parallellt med vaktyrket och lärarstudierna, arbetat som sysselsättningsledare på ett rehabiliteringshem för missbrukare.


 

Mats Järnin blogi

 

 

Pekka Kokkonen

Ylikomisario Pekka Kokkonen on työskennellyt Afganistanissa kolmesti ja joutunut usein keskelle terrori-iskuja. Nykyisin hän toimii Afganistanin sisäministeriön neuvonantajana, Suomen kontingentin vanhimpana ja osallistuu paikallisen poliisin kouluttamiseen.

Pekka Kokkosen blogi

 

 

Kari Pasanen

kuvaRikoskomisario Kari Pasanen on työskennellyt Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa koko virkauransa ajan, vuodesta 1996 alkaen. Muutamaa kenttävuotta lukuunottamatta Kari on toiminut erilaisissa rikostutkintatehtävissä ensin rikostutkijana ja nykyisin tutkinnanjohtajana. Kokemusta Karilla on erityisesti omaisuus- ja ajoneuvorikoksista, niin päivittäisrikostutkinnan kuin pitkäkestoisen ja vaativan rikostutkinnankin osalta. Henkeen ja vereen (rikos)poliisimieheksi tunnustautuva Kari harrastaa vaikka mitä, lähinnä kuitenkin jonkunsortin hyötyliikuntaa ja vanhojen ajoneuvojen ihailua."

Kari Pasasen blogi


 

 



 








Hae sivustolta: