Oulun poliisilaitoksen tilastokatsaus vuonna 2011
26.01.2012
Oulun poliisilaitos
Yleistä
Oulun poliisilaitoksen toimialueeseen kuuluvat Oulun kaupunki ja Hailuodon, Haukiputaan, Iin, Yli-Iin, Kempeleen, Kiimingin, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulunsalon, Utajärven, Tyrnävän ja Vaalan kunnat.
Poliisilaitoksen toiminnalliset tulokset vuonna 2011 ovat hälytyspalveluiden osalta pysyneet hyvinä, rikosten selvitystaso on sen sijaan heikentynyt lähes kaikissa rikoslajeissa. Oulun poliisilaitos on poliisihallinnon säästövelvoitteiden seurauksena joutunut säästämään vuonna 2011 noin 20 henkilötyövuoden työpanoksen, josta suuri osa on kohdennettu poliisimiehiin ja heistä erityisesti rikostutkijoihin. Tämä on yksi syy, miksi tulokset rikostutkinnassa ovat heikentyneet näin voimakkaasti yhden vuoden aikana. Toisena keskeisenä syynä on rikoslakirikosten määrällinen lisääntyminen. Säästöjä on osittain jouduttu kohdentamaan myös kenttähenkilöstöön, mikä näkyy erityisesti valvonnan määrän sekä normaalisti valvonnan seurauksena ilmitulleiden rikosten määrän vähenemisenä. Tiukasta rahatilanteesta huolimatta saavutettuja tuloksia voidaan pitää kuitenkin vähintään kohtuullisina.
Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli vuonna 2011 rikoksia yhteensä noin 44 300 kappaletta, joka on kutakuinkin samansuuruinen määrä kuin edellisenäkin vuotena. Rikoslakirikosten kokonaismäärä sen sijaan on kasvanut noin 12 % määrän ollessa lähes 24 000 kappaletta. Erityisesti ovat lisääntyneet pahoinpitelyrikokset ja omaisuusrikokset. Ilmitulleiden liikennerikkomusten määrä on puolestaan vähentynyt 11 %. Niiden määrä vuonna 2011 oli 19 400 kun määrä edellisenä vuotena oli 21 900 kappaletta. Koko maan keskiarvoihin verrattuna Oulun poliisilaitoksen tilanne on tältä osin erilainen. Rikoslakirikosten määrällinen kasvu koko maassa on prosentuaalisesti noin viiden prosentin tasoa ja liikennerikkomusten määrä on pysynyt suunnilleen edellisen vuoden tasolla.
Rikosten selvitysasteet ovat heikentyneet lähes kaikissa rikoslajeissa. Oulun poliisilaitos selvitti vuonna 2011 tietoonsa tulleista kaikista rikoksista 79 % kun edellisenä vuonna selvitettyjen osuus oli 83,5 %. Keskimääräistä tutkinta-aikaa on kuitenkin saatu lyhennettyä.
Poliisipartioille annettujen hälytystehtävien lukumäärä on lisääntynyt kolme (3) prosenttia. Määrä oli noin 39 500 kappaletta kuin edellisenä vuotena tehtäviä oli noin 38 300. Poliisipartioiden tehtävien kokonaismäärä oli koko vuonna 49 000, missä on lisäystä edelliseen vuoteen verrattuna 1500 tehtävää. Kokonaismäärään sisältyy partioille hätäkeskuksen kautta annettujen tehtävien lisäksi useita tuhansia erilaisia poliisipartioiden oma-aloitteisesti hoitamia tehtäviä.
Oulun poliisilaitoksen myöntämien lupien määrä lisääntyi. Lisäys kaikissa luvissa oli yli viisi (5) prosenttia. Myönnettyjen lupien kokonaismäärä oli noin 48 800 kappaletta. Suurin prosentuaalinen kasvu oli edellisvuotta vastaavalla tavoin passeissa, henkilökorteissa ja ulkomaalaisluvissa.
Omaisuusrikosten määrä lähti kasvuun. Ryöstöjen kasvu saatiin taittumaan.
Omaisuusrikosten määrä on ollut vuosien ajan vähenemässä poliisilaitoksen alueella. Vuonna 2011 suunta kääntyi negatiiviseksi määrän lisääntyessä pitkästä aikaa. Kasvua oli peräti 13,6 %, mikä vuoden 2011 omaisuusrikosten kokonaismääränä tarkoittaa 12 550 rikosta. Edellisenä vuotena määrä oli 11 000 kappaletta. Koko maassa kasvua on myös tapahtunut mutta vain 4,9 %. Kasvua on erityisesti erilaisissa varkausrikoksissa, joiden määrä on lisääntynyt yli 600 tapauksella kokonaismäärän ollessa 3 100. Asuntomurrot, mökkimurrot, automurrot ja liikemurrot ovat lisääntyneet kautta linjan, mutta eivät niin merkittävästi kuin varkausrikosten osalta on kokonaisuutena käynyt.
Omaisuusrikosten määrän suotuisa kehitys pysähtyi näin ainakin vuonna 2011. Oulun alueella tapahtuu valtakunnallisesti tarkastellen edelleen paljon omaisuusrikoksia. Poliisilaitoksista ainoastaan Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueella tulee poliisin tietoon asukaslukuun suhteutettun
a en emmän omaisuusrikoksia.
Vuonna 2011 omaisuusrikoksia tuhatta asukasta kohden tapahtui Oulun poliisilaitoksen toimialueella 51,4 kappaletta suhdeluvun ollessa koko maassa 48,1 rikosta. Esimerkiksi vuonna 2009 Oulun poliisilaitoksen lukema oli 50,4 rikosta tuhatta asukasta kohden ja koko maassa 47,8 rikosta. Todettakoon kuitenkin tässä yhteydessä myönteisenä asiana, että kymmenen vuotta sitten, vuonna 2001 omaisuusrikosten suhteellinen osuus Oulun poliisilaitoksen toimialueella oli peräti 68,6 rikosta tuhatta asukasta kohden koko maan keskiarvon ollessa 55,4 rikosta. Vuonna 2001 Oulun poliisi selvitti omaisuusrikoksista noin 27 % eli peräti 13 % vähemmän kuin vuonna 2011.
Ryöstöjen määrän kasvu taittui. Prosentuaalisesti määrällinen väheneminen on suuri eli noin - 31 %. Vuonna 2008 tuli poliisin tietoon 108 ryöstöä, vuonna 2009 määrä oli 104 ja vuonna 2010 peräti 130. Vuonna 2011 ryöstöjä tuli poliisilaitoksen tietoon 90 kappaletta. Oulun poliisilaitoksen toimialueella, erityisesti Oulun kaupungissa, tapahtui ryöstöjä suhteutettuna asukkaiden lukumäärään neljänneksi eniten koko maassa Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Varsinais-Suomen jälkeen. Asukaslukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa Oulun alueella sitä, että vuonna 2011 poliisin tietoon tuli 0,32 ryöstörikosta tuhatta asukasta kohden kun koko maassa niitä tuli ilmi 0,26 rikosta / tuhat asukasta. Oulun poliisilaitoksessa ryöstöt selvitettiin tehokkaammin kuin maassa keskimäärin. Vuonna 2011 ryöstöistä on tähän mennessä selvitetty 77 % kun koko maassa selvitysprosentti oli keskimäärin 48 %.
Pahoinpitelyrikokset lisääntyivät Oulun poliisilaitoksen alueella muuta maata enemmän
Valtakunnan tasolla pahoinpitelyrikosten määrä lisääntyi yli 20 %. Oulun poliisilaitoksen alueella sen sijaan kasvu on ollut vieläkin voimakkaampaa. Vuonna 2009 pahoinpitelyjä tuli poliisin tietoon 1 243 kappaletta kun vuonna 2010 määrä oli 1 310. Vuonna 2011 määrä oli jo 1 910 kappaletta, mikä tarkoittaa lähes 46 %:n lisäystä yhden vuoden aikana. Yleisillä paikoilla tapahtuneet pahoinpitelyt lisääntyivät 32 % ja yksityisellä paikalla tapahtuneet peräti 59 %. Yksityisillä paikoilla tapahtuneita pahoinpitelyitä tuli poliisin tietoon 670 kappaletta. Niistä perheväkivallaksi on kirjattu 240 tapausta. Edellisenä vuotena perheväkivaltatapauksia oli kirjattu poliisin tietoon tulleeksi 160 tapausta.
Syitä Oulun alueen pahoinpitelyrikosten määrälliseen kasvuun voi olla useita. Eräs syy on vuoden 2011 alusta lukien voimaan tullut lakimuutos, jonka johdosta perhe- ja lähisuhteessa tapahtuneet, alle 18 -vuotiaaseen sekä työtehtäväänsä hoitavaan kohdistuneet lievät pahoinpitelyt muuttuivat virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Tämä ei kuitenkaan selitä muiden yksityisillä paikoilla eikä yleisillä paikoilla tapahtuneiden rikosten kasvua. Syitä voivat olla poliisin tehokas puuttuminen väkivaltatilanteisiin ja rikosilmoitusten kirjaaminen matalalla kynnyksellä; alentunut kynnys ihmisillä ilmoittaa itseensä tai toiseen kohdistuneesta väkivallanteosta; tai jopa siitä, että ihmisten kynnys käyttää väkivaltaa ristiriitatilanteiden välineenä on jostakin syystä mataloitunut. Pääsääntöisesti pahoinpitelyrikokset tapahtuvat päihteiden vaikutuksen alaisena.
Asukaslukuun suhteutettuna pahoinpitelyrikoksia tapahtui enemmän kuin koko maassa keskimäärin. Tuhatta asukasta kohden vuonna 2010 Oulun poliisilaitoksen alueella tapahtui 5,4 pahoinpitelyrikosta ja vuonna 2011 rikosten suhteellinen määrä oli 7,8 koko maan suhdeluvun ollessa 7,4 kappaletta. Asukaslukuun suhteutettuna poliisilaitoksen alueella tapahtui muihin poliisilaitoksiin verrattuna neljänneksi eniten pahoinpitelyitä. Edellä olivat Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Kainuun poliisilaitosten alue.
Henkirikoksia tapahtui viisi kappaletta eli kolme vähemmän kuin vuonna 2010 ja yksi vähemmän kuin vuonna 2009.
Huumausainerikosten määrä kasvoi. Sekakäyttö ja kotikasvatus lisääntyvät edelleen
Oulun poliisi joutui kovin monissa tapauksissa tek
emisi in huumausaineiden ja väärin käytettyjen lää keaineiden kanssa. Törkeiden huumausainerikosten määrä lisääntyi 30 tapauksesta 44 tapaukseen. Kasvu on 47 %. Koko maassa törkeiden huumausainerikosten määrä sen sijaan väheni lähes seitsemällä prosentilla. Huumausainerikosten määrä Oulun alueella lisääntyi vuonna 2010 ilmitulleista 830 tapauksesta tuhanteen tapaukseen. Kasvu on lähes 20 % kun koko maassa huumausainerikosten määrä on pysynyt edellisvuoden tasolla. Oulun poliisi sai otettua huumausainerikosten tutkinnan yhteydessä rikoksista epäillyiltä rikoshyötyä pois yli 200 000 euron arvosta.
Huumausainerikokset ovat pitkälti piilorikollisuutta, joka paljastuu ainoastaan viranomaistoimin. Oulun poliisilaitoksen toimialueen määrällistä kasvua ei selitä niinkään esimerkiksi se, että poliisi olisi aikaisempaa enemmän kohdentanut valvontaa huumausainerikollisuuteen tai muutoin lisännyt sitä. Näyttäisi siltä, että sekakäyttäjien määrä on lisääntynyt nimenomaan ns. taparikollisten joukossa ja kotikasvattajien määrä puolestaan ns. tavallisten, nuorempaan ikäpolveen kuuluvien kansalaisten keskuudessa. Tosin isojakin kasvattamoita on löytynyt myös taparikollisten jäljiltä. Molempiin ryhmiin kuuluvien huumausainerikoksesta epäiltyjen määrä on päättyneen vuoden aikana lisääntynyt. Usein nämä rikokset paljastuvat muiden rikosten yhteydessä. Poliisi saa myös kansalaisilta runsaasti vihjeitä epäillyistä huumausainerikoksista.
Tutkittavaksi tulleiden talousrikosten määrä väheni, rikoshyötyä saatiin pois aikaisempaa enemmän
Oulun alueellisen talousrikosyksikön tutkittavaksi vuonna 2010 tuli 81 talousrikosjuttua. Tutkinta valmistui kyseisen vuoden aikana 71 talousrikoksessa. Vuonna 2011 ilmoitettujen talousrikosten määrä hieman väheni. Tutkittavaksi tuli 65 talousrikosta. Vuoden aikana tutkinta valmistui 73 talousrikoksen osalta. Tutkinta-aika on hieman pidentynyt ollen nyt keskimäärin noin 250 päivää. Rikoshyötyä saatiin otettua talousrikoksissa pois yli miljoona euroa vuonna 2011.
Rikosten selvitysprosentit pääosin heikkenivät mutta tutkinta-ajat hieman lyhenivät
Rikosten selvitysasteet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes vuosittain parantuneet Oulun poliisilaitoksessa. Selvitystaso on monissa rikoslajeissa ollut valtakunnan huipputasoa. Vuonna 2011 selvitystaso lähti varsin voimakkaaseen laskuun.
Rikoslakirikoksista (liikennerikokset eivät ole mukana) saatiin Oulun poliisilaitoksessa selvitettyä 49,7 % kun edellisenä vuonna selvitettyjen osuus oli noin 55 %. Heikennystä on peräti viisi prosenttia. Koko maassa rikoslakirikoksista selvitettiin vuoden 2011 aikana 50 % eli Oulun poliisilaitos on kuitenkin vielä selvitysprosentin osalta valtakunnallista keskitasoa.
Omaisuusrikoksista Oulun poliisi selvitti 39,6 % mikä on myös viisi prosenttia edellisvuotta heikompi tulos. Vuonna 2010 selvitysprosentti oli 44,7 %. Koko maassa omaisuusrikoksista selvitettiin vuonna 2011 noin 38 %.
Henkeen ja terveyteen kohdistuneista pahoinpitelyrikoksista on toistaiseksi saatu selvitettyä 72 %, mikä on lähes 12 % heikompi tulos kuin edellisenä vuotena.
Rikosten tutkinta-ajat lyhenivät Oulun poliisilaitoksessa keskimäärin yhdeksällä päivällä. Tavoitteena oli saada tutkinta suoritettua keskimäärin 90 vuorokaudessa. Tässä onnistuttiin keskimääräisen tutkinta-ajan muodostuessa 89 vuorokaudeksi. Vuonna 2010 keskimääräinen tutkinta-aika oli 98 vuorokautta.
Perheväkivaltatehtävät lisääntyivät edelleen
Perheväkivaltatehtävät kotihälytysten perusteena ovat hieman lisääntyneet edelliseen vuoteen verrattuna mutta kuitenkin vähemmän kuin koko maassa keskimäärin. Lisäystä Oulun alueella on seitsemän prosenttia, mikä tehtävämäärinä tarkoittaa sitä, että vuonna 2010 perheväkivaltaperusteisia kotihälytyksiä oli 1 100 ja vuonna 2011 lähes 1 200. Koko maassa kasvuprosentti oli yli kahdeksan prosenttia.
Kaikkien kotihälytystehtävien määrä oli kutakuinkin edellisvuoden tasolla. Kotihälytystehtäviä oli
molemp ina vuosina noin 4 300.
Oulun poliisilaitoksen po liisipartiot hoitivat lähes 49 000 hälytystehtävää. Toimintavalmiusaika säilyi hyvänä
Poliisin kenttäpartioille annettujen tehtävien määrissä tapahtui pientä lisäystä edelliseen vuoteen verraten. Vuonna 2010 tehtäviä kirjattiin kaiken kaikkiaan 47 500 kappaletta kun niitä viime vuonna oli jo lähes 49 000. Partioiden oma-aloitteisesti hoitamien tehtävien osuus kumpanakin vuotena on ollut tuosta kokonaismäärästä noin 13 000 kappaletta. Oma-aloitteiset tehtävät ovat pääasiassa poliisin ennalta ehkäisevässä valvonnassa havaitsemia häiriöitä ja rikoksia, joihin on poliisipartion toimesta puututtu jo ennen kuin siitä on tullut ns. yleisöilmoitus hätäkeskukseen.
Toimintavalmiusaika säilyi hyvänä sekä kiireellisissä A -luokan tehtävissä että A-B -tehtävissä. Kuntakohtaisia ja alueellisia eroja toki on, mitkä johtuvat pääasiassa pitkistä etäisyyksistä ja hälytystehtävien määrän pienuudesta tietyissä kunnissa poliisilaitoksen toimialueella. Ääripäät tehtävien määrissä ovat Oulu 27 000 tehtävällä ja Hailuoto 73 tehtävällä. Pieniä tehtävämääriä on myös esimerkiksi Lumijoella 187 tehtävää ja Yli-Iissä 176 tehtävää. Niin sanotuissa A-B -kiireellisyysluokan tehtävissä poliisi tuli paikalle keskimäärin 17,3 minuutissa ja A -luokan kiireellisissä tehtävissä keskimäärin 8,1 minuutissa. A-B -tehtävien toimintavalmiusaika oli edellisenä vuotena 16,7 minuuttia ja A -tehtävissä 7,6 minuuttia.
Käsiteltävien lupa-asioiden määrä kasvoi edelleen
Suurin prosentuaalinen kasvu on tapahtunut henkilökorteissa, kasvua tuli 27,99 % Myös passeja haettiin edellistä vuotta enemmän, passien osalta kasvu oli 9,60 %. Ulkomaalaislupien osalta lisäystä tuli edelliseen vuoteen 4,04 %.
Aselupien kohdalla lupasuoritteiden myyntilukumäärä vuonna 2011 hieman laski edellisestä vuodesta, pudotusta tuli - 1,58 %. Kaikkiaan lupasuoritteiden myyntilukumäärät Oulun poliisilaitoksella kasvoivat 5,37 %.
Keskimääräinen odotusaika Oulun pääpoliisiasemalla vuonna 2011 vaihteli marraskuun noin 10 minuutista kesäkuun 49 minuuttiin. Odotusaikojen maksimit vastaavina kuukausina olivat noin 69 minuuttia ja noin 192 minuuttia. Odotusaikojen suurin maksimi vuonna 2011 nähtiin toukokuussa, jolloin pisin odotusaika oli noin 205 minuuttia. Tehokkaan tiedotuksen ansiosta asiakkaita saatiin loppuvuodesta ohjattua asioimaan myös muissa Oulun poliisilaitoksen lupapalvelupisteissä ja siten odotusaikoja pääpoliisiasemalla saatiin laskettua.
Ulkomaalaisasioiden tutkinta-aika hyvää tasoa
Ulkomaalaisasioiden tutkinta-aika Oulun poliisilaitoksella vuonna 2011 on ollut 21 vuorokautta. Tulosta voidaan pitää hyvänä, valtakunnallinen tutkinta-aikojen keskiarvo on ollut 44 vrk.
Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta
Takaisin |
Tulostettava versio