Tietoa poliisista > Tiedotearkisto
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä

Pieksämäellä liikkui karhu kaupunkialueella keskiviikkona myöhään illalla

17.06.2010
Etelä-Savon poliisilaitos

Pieksämäellä Pappilamäessä, Huvilakadun ja Pieksänjärven välisellä alueella tehtiin karhuhavainto keskiviikkona 16.6.2010 klo 22 jälkeen. Karhu havaittiin useamman henkilön toimesta vanhan lukion piha-alueella ja piha-alueen tuntumassa. Välittömästi havaintojen jälkeen poliisi lähti varmistamaan havainnon paikkansapitävyyttä ja samalla asiasta ilmoitettiin suurpetovirka-apuryhmälle. Karhu liikkui kahden ja puolen tunnin ajan Huvilakadun ja Pieksänjärven rannan välisessä maastossa ja se saatiin lopulta siirtymään suurpetovirka-apuryhmän avustuksella taajaman ulkopuolelle Pohjoisjoen pohjoispuolelle osin asumattomalle alueelle.

Mukana toiminnassa yhteensä 3 poliisipartiota (1 poliisipartio Pieksämäeltä ja 2 Mikkelistä), 4 suurpetovirka-apuryhmän jäsentä (heillä 1 koira jäljestyksessä) sekä Tiepalvelun porukkaa parin hengen verran. 
Karhun arveltiin olevan noin 2-3 vuoden ikäinen, arvioiden näköhavainnoista ja tassun jäljen perusteella 
Toiminta kesti 2.5h ja lopulta karhu saatiin ajettua koiran jäljestämisen avulla pohjoisjoen pohjoispuolelle. 
Karhusta tuli lukuisia havaintoja kansalaisten toimesta ja lähimmillään karhu oli ehkä noin 20 metrin päässä ihmisistä. Havaintoja tuli muun muassa vanhan lukion pihapiiristä ja vanhan lukion ja sisäoppilaitoksen välisestä maastosta.Tapahtuman johdosta annettiin hätätiedote alueen asukkaille. Tiedote keräsi paikalle runsaasti autoja ja ihmisiä ja aluetta oli vaikea eristää ihmisten paljouden vuoksi. Sivulliset paikalle tulleet ihmiset vaikeuttivat sekä poliisin että suurpetovirka-apuryhmän toimintaa

Takaisin | Tulostettava versio



Share