HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2002
JOHDANTO
NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET
Työajan käyttö toiminnoittain
HENKILÖSTÖTARVE
HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN KEHITTÄMINEN
I Henkilöstön
motivaatio ja työkunto
Työtyytyväisyysbarometri
ja em. tulosteista keskeiset
tulosteet
Sairauspoissaolot ja tapaturmapoissaolot
TUNNUSLUKUTAULUKKO
JOHDANTO
Henkilöstövoimavarojen hallintajärjestelmä ja siitä
vuosittain tehtävä henkilöstötilinpäätös ei ole tiukkojen säännösten mukainen
henkilöstöön sidottujen varojen, henkilöstökustannusten ja niillä saavutettujen
tuottojen markkamääräinen kuvaus, vaan sen tulisi olla henkilöstöjohtamisen
käytännön apuväline, joka samalla kuvaa henkilöstön määrää ja rakennetta sekä
siihen liittyviä investointeja, henkilöstön
kehittämistä, tilaa, tuotoksia ja arvoa.
Henkilöstötilinpäätöksen
perustiedot koostuvat poikkileikkaus- ja aikasarjoja sisältävistä taulukoista
ja kuvioista. Tavoitteena on, että aikasarjatiedot kerätään vähintään viideltä vuodelta.
Tässä raportissa henkilöstön määrää ja laatua koskevat tiedot on esitetty
kuudelta vuodelta eli nykyisen lääninhallituksen ajalta. Työajan käyttöä,
työvoimakustannuksia, henkilöstötarvetta sekä henkilöstövoimavarojen
kehittämistä ja ylläpitämistä koskevat tiedot ovat vuosien 1999-2002
poikkileikkaustietoja.
Henkilöstötilinpäätöksen hyväksikäyttö tapahtuu esim.
seuraavasti:
- Henkilöstötilinpäätöksen tietojen avulla selvitetään henkilöstöön liittyvien asioiden nykytila ja kehityssuunta. Analyysissä käytetään apuna vastaavia vertailutietoja ja tunnuslukuja samantyyppisistä virastoista sekä esim. koko budjettivaltiolta.
-
Analyysin
pohjalta nostetaan esiin muutamia keskeisimpiä henkilöstöön liittyviä
kehittämiskohteita, joille annetaan selkeät tavoitteet henkilöstötilinpäätöksen
tunnuslukujen muodossa.
-
Päätetään
konkreettisista toimenpiteistä, joiden avulla tavoitteet pyritään saavuttamaan.
-
Tulevilla
henkilöstötilinpäätöksillä seurataan, onko tavoitteisiin päästy. Jos näin ei
ole tapahtunut, toimenpiteitä tarkistetaan ja tehostetaan.
Tämä raportti on läänihallituksen neljäs
henkilöstötilinpäätös.
NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET
Määrä ja rakenne
Yhteenveto
Henkilöstötilinpäätöksessä tiedot on ilmoitettu vuoden viimeisen päivän tilanteen mukaan. Henkilöstötilinpäätöksessä ei ole mukana työllistettyjä eikä harjoittelijoita. Henkilöstötilinpäätöstiedoissa verrataan 31.12.2002 tilannetta vuosien 1997-2001 vastaavan ajankohdan tietoihin tai erityisesti ensimmäisen henkilöstötilinpäätösvuoden tietoihin.
Koko- ja
osa-aikaisen henkilöstön määrä 31.12.2002
-
Kokoaikaisten
määrä on laskenut 7 henkilöllä vuoden 1999 tilanteeseen verrattuna.
Osa-aikaisten määrä on noussut kymmenellä henkilöllä. Osa-aikaisuuden taustalla
ovat erilaiset osa-aikatyöjärjestelyt kuten osa-aikaeläkkeelle siirtymiset,
sijaisuudet ja muut tilapäisjärjestelyt kuten osittaiset virkavapaudet mm.
lapsen hoidon vuoksi.
-
Koko
henkilöstön määrä oli vuoden viimeisenä päivänä 354.
-
Määräaikaisiksi
tai muutoin rajoitetuksi ajaksi on otettu henkilöitä, jos työn luonne,
sijaisuus tai avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoidon väliaikainen
järjestäminen sitä vaatii. Ns. osa-aikalisäsijaisuudet eivät ole mukana määräaikaistiedoissa,
koska osa-aikalisäjärjestelyt eivät pääsääntöisesti vaikuta henkilötyövuosia
lisäävästi tai vähentävästi.
-
Vakinaisen
henkilöstön määrä on laskenut 1999 tilanteeseen verrattuna viidellä henkilöllä.
-
Vastaavasti määräaikaisen henkilöstön määrä on noussut 8 henkilöllä henkilöllä. Määräaikaisuudet perustuvat pääosin
sijaisuuksiin. Puhtaasti sellaisia määräaikaisia, joilla ei ole taustavirkaa
tai -tehtävää oli 15 henkilöä eli 42,9 prosenttia kaikista määräaikaisista ja
4,2 % koko henkilöstöstä.
Valtionhallinnossa vuonna
2002 ns. aitoja määräaikaisia, joilla ei ollut taustavirkaa tai -tehtävää ja
jotka eivät olleet tukityöllistettyjä tai harjoittelijoita oli 19,4 prosenttia henkilöstöstä. (LSLH:ssa
määräaikaisia kaikkiaan 4,2 prosenttia
henkilöstöstä)
NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET
Määrä ja rakenne
-
Pääasiallisesti lääninhallituksen henkilöstö on jo tehtävien ja
virkarakenteen johdosta virkasuhteista. Työsopimussuhteeseen on otettu lähinnä
tietohallinnon tehtäviin sekä eräisiin projektitehtäviin ja erityisesti
sellaisiin projektitehtäviin, joihin on saatu ulkopuolista rahoitusta. Nämä ns.
ulkopuolisen rahoituksen kautta työsopimussuhteeseen otetut eivät ole mukana
esitetyissä henkilötilinpäätöstiedoissa vaan ainoastaan lääninhallituksen
momentille 260521 ja läänin poliisijohdon momentille kuuluvat.
Valtiolla virkasuhteisia
vuonna 2002 oli 83,8 prosenttia ja työsopimussuhteisia 16,2 prosenttia. (LSLH:ssa
virkasuhteisia 100 prosenttia)
-
Henkilöstöstä miehiä on 31,6 ja naisia 68,4
prosenttia.
-
Miesten määrä on 1999 tilanteeseen verrattuna vähentynyt viidellä
henkilöllä ja naisten määrä on lisääntynyt kahdeksalla henkilöllä.
Valtionhallinnossa naisten
osuus vuonna 2002 oli 58,3 ja
miesten 41,7 prosenttia henkilöstöstä. (LSLH:ssa
naisia 68,4 ja miehiä 31,6 prosenttia)
-
Työllisyyden hoitovaroin palkatun henkilöstön määrällä ei nykyisellään
ole oleellista vaikutusta lääninhallituksen henkilöstöresurssitilanteeseen
esim. vuonna 2002 koko Länsi-Suomen lääninhallituksessa oli työllistettyä 5,4 htv:n edestä.
-
Länsi-Suomen lääninhallituksen ensimmäisenä toimintavuonna 1997 (ajalla
1.9.-31.12.1997) työllisyysvaroin palkattua
henkilöstöä oli 9,0 henkilötyövuoden edestä, toisena toimintavuonna 1998 38,3
henkilötyövuoden edestä ja vuonna 1999
21,1 henkilötyövuotta eli %-muutos edelliseen vuoteen verrattuna oli
-44,9 %. Vuonna 2002 työllisyysvaroin
palkattua henkilöstöä oli vain 5,4 henkilötyövuotta.
NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET
Määrä ja rakenne
-
Määräaikaisen henkilöstön määrä on kääntynyt laskuun. Kokoaikaisen määräaikaisen henkilöstön osuus
on laskenut huomattavasti ja osa-aikaisen henkilöstön osuus noussut yhdellä
2001 tilanteeseen verrattuna. Pitkään määräaikaisina hoidettujen virkojen
vakinaistamiset ovat vaikuttaneet määräaikaisen henkilöstön määrään.
-
Henkilöstön keski-ikä on 48,8 vuotta (vrt. 31.12.2000 47,9 vuotta)
-
25 - 39 -vuotiaita on henkilöstöstä 11,5 prosenttia (” 16 prosenttia)
-
40 - 54 -vuotiaita on henkilöstöstä 61,6 prosenttia (” 57,3 prosenttia)
-
55 - 64-vuotiaita on henkilöstöstä on 26,9
prosenttia (”27,3 prosenttia)
Valtion henkilöstön
keski-ikä vuonna 2002 oli 44,1 vuotta.
Valtiolla 45 vuoden iän
saavuttaneiden henkilöiden %-osuus
henkilöstöstä vuoden 2002
lopussa oli 51,5 prosenttia
(LSLH:ssa
69 prosenttia).
NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET
Määrä ja rakenne
-
Vakinaisten, johtotason työtehtävissä olevien miesten keski-ikä on 55,4
ja naisten 54,6 vuotta
-
Vakinaisten, asiantuntijatehtävissä olevien miesten keski-ikä on 51,5
ja naisten 48,9 vuotta
-
Vakinaisten, toimeenpanevissa työtehtävissä olevien miesten keski-ikä
on 49,4 ja naisten 47,9 vuotta
-
Henkilöstöryhmien keski-ikätarkastelussa miehet ovat keskimääräisesti
naisia vanhempia.
-
Henkilöstön keski-ikä koulutusasteen mukaan vaihtelee ”viidenkympin” molemmilla
puolilla. Koulutusasteissa 1 –2 ja 8 keski-ikä on yli
50 vuotta, kun taas koulutusasteissa 2-7 keski-ikä on alle 50 vuotta.
Koulutusasteet:
Alempi
perusaste (1)
käsittää kansakoulun suoritukset
Ylempi
perusaste (2)
koulutukseen sisältyvät peruskoulun suoritus sekä aikaisempi
keskikoulun suoritus
Keskiaste (3)
koulutukseen luetaan ylioppilastutkinnot, 1-3-vuotiset
ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot esim.
merkantti
Alin
korkea-aste (5)
koulutukseen luetaan mm. merkonomin, teknikon, agrologin ja sairaanhoitajan
tutkinnot, jotka eivät ole ammattikorkeakoulututkintoja
Alempi
korkeakouluaste (6)
koulutukseen kuuluvat ammattikorkeakoulututkinnot ja alemmat
korkeakoulututkinnot sekä mm. insinööri
Ylempi
korkeakouluaste (7)
koulutukseen kuuluvat ylemmät korkeakoulututkinnot
(maisterintutkinnot) sekä myös lääkäreiden erikoistumistutkinnot
Tutkijakoulutusaste
(8)
koulutuksen suorittaminen edellyttää itsenäisen ja
julkaisukelpoisen tutkimustyön tai väitöskirjan tekemistä. Tutkinnot ovat
tieteellisiä lisensiaatin ja tohtorin tutkintoja
NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET
Määrä ja rakenne
-
Naisista 36,8 prosenttia on suorittanut alimman korkea-asteen, 12,8
prosenttia alemman korkeakouluasteen ja 26,4 prosenttia ylemmän
korkeakouluasteen tutkinnon ja 1,7 prosenttia tutkijakoulutusasteen
(koulutustasoindeksi on 5.2)
-
Miehistä 16,1 prosenttia on suorittanut alimman korkea-asteen, 17,9
prosenttia alemman korkeakouluasteen ja 50,9 prosenttia ylemmän
korkeakouluasteen tutkinnon ja 7,1 prosenttia tutkijakoulutusasteen
(koulutustasoindeksi on 6.1)
Valtiolla koulutustasoindeksi on keskimäärin 5,1 (LSLH:ssa miesten
koulutustasoindeksi 6,1
ja naisten 5,2 ja kaikkien
keskimäärin 5,4)
Henkilöstöryhmiin
kuuluvat:
-
Johtotason työtehtäviä
hoitavat:
maaherra, osastopäälliköt, sivistysneuvos, sosiaali- ja
terveysosaston sosiaalineuvokset/lääninneuvos ja hallinto-osaston yksikköpäälliköt
-
Asiantuntijatyötehtävät:
tarkastajat, esittelijät, suunnittelijat jne. työtehtävien
laadun perusteella (pääsääntöisesti yli A16 palkkausluokkalaiset)
-
Toimeenpanevat työtehtävät:
muut kuin edellä mainitut
%-jakauma henkilöstöryhmittäin
tarkasteltuna
-
Naisista on johtotason työtehtävissä 2,1 prosenttia,
asiantuntijatyötehtävissä 43,1 prosenttia
ja toimeenpanevissa työtehtävissä 51,7 prosenttia
-
Miehistä on johtotason työtehtävissä 11,4 prosenttia,
asiantuntijatyötehtävissä 80,7 prosenttia
ja toimeenpanevissa työtehtävissä 7,9 prosenttia
Sukupuolen %-jakauma henkilöstöryhmittäin tarkasteltuna
-
Johtotason työtehtävissä olevista on miehiä 72,2 prosenttia ja naisia 27,8 prosenttia
-
Asiantuntijatyötehtävissä olevista on miehiä 45,3 prosenttia ja naisia
54,7 prosenttia
NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET
Määrä ja rakenne
-
Toimeenpanevissa työtehtävissä olevista on miehiä 6,8 prosenttia ja
naisia 93,2 prosenttia
-
Henkilöstön keskimääräinen lääninhallituspalvelusaika on 16 vuotta
Valtiolla henkilöstö on
työpaikkauskollista. Vuonna 2002 alle vuoden valtiolla palveluksessa olleita
oli 5,2 prosenttia. Keskimääräinen
työkokemus omassa organisaatiossa oli vuonna 2002 keskimäärin 10,6 vuotta. (LSLH:n
palveluksessa alle vuoden olleita on 7,0
prosenttia ja yli 10 vuotta olleita 69,4
prosenttia henkilöstöstä)
Toimintakertomustietojen
mukaan henkilötyövuositoteuma oli seuraavanlainen:
-
351,0 htv:tä vuonna
1997,
-
348,0 htv:tä vuonna
1998,
-
343,9 htv:tä vuonna
1999,
-
346,3 htv:tä vuonna
2000,
-
343,5 htv:tä vuonna
2001 ja
-
346,0 htv:tä vuonna
2002.
Liitteenä
tunnuslukutaulukoissa on taulukko, josta ilmenee Länsi-Suomen lääninhallituksen
henkilöstö osastoittain ja yksiköittäin. Edellä mainituissa
henkilötyövuosilukujen lisäksi vuonna 2002 oli Eu ja
teknisen tuen tehtävissä 6,8 htv ja ns. valtion
aluehallinnon Young professionals -ohjelman (Vanuatu) kautta oli neljä henkilöä.
NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET
Työajankäyttö
Vuosityöajan käyttö eri toiminnoittain kertoo, miten paljon
henkilöstö on käyttänyt työaikaa varsinaisiin työtehtäviin ja muihin
toimintoihin.
|
|
1999 |
2000 |
2001 |
2002 |
|
Säännöllinen vuosityöaika (htp) |
93 102 |
89 712 |
87 116 |
88 854 |
|
Ei tehty vuosityöaika |
|
|
|
|
|
vuosiloma (a) |
13 794 |
14 997 |
14 519 |
15 911 |
|
lapsen syntymä ja hoito |
335 |
693 |
201 |
238 |
|
sairaus |
3 713 |
3 035 |
2 727 |
4 334 |
|
ammattiyhdistystoiminta |
31 |
45 |
45 |
58 |
|
virkistystoiminta (a) |
254 |
252 |
260 |
320 |
|
koulutus (a) |
782 |
1 068 |
1 050 |
1 000 |
|
muu |
100 |
60 |
60 |
50 |
|
Yhteensä, htp |
19 009 |
20 150 |
18 862 |
21 911 |
|
|
|
|
|
|
|
Tehty vuosityöaika (htp) |
74 093 |
69 562 |
68 254 |
66 943 |
Tehdyn vuosityöajan osuus säännöllisestä vuosityöajasta on
76,5 prosenttia (v. 1999 78,5 prosenttia, v. 2000 78,7 ja v. 2001 78,4
prosenttia). Näin palvelun tuottamiseen, joka vaatii yhden henkilötyövuoden
työpanoksen, tarvitaan 1,29 henkilöä (v. 2001 1,26 henkilöä).
Työajan käyttöön liittyviä muita tunnuslukuja on esitetty
tunnuslukuyhteenvedossa.
NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET
Työvoimakustannukset
Työvoimakustannustiedot vuodelta 2002 koskevat koko kalenterivuonna
työnantajalla aiheutuneita henkilöstön työvoimakustannuksia.
|
|
1999 |
2000 |
2001 |
2002 |
|
Työvoimakustannukset, mk/€ |
76 721 499 |
66 360 814 |
68 462 992 |
13 311 404 |
|
Sosiaaliturvakustannukset, mk/€ |
16 735 495 |
12 791 142 |
17 378 978 |
2 614 960 |
|
Kokonaispalkkasumma, mk/€ |
59 986 004 |
53 569 672 |
51 084 014 |
10 696 444 |
|
Välilliset palkat |
|
|
|
|
|
* lomaraha |
2 756 777 |
2 618 093 |
3 187 159 |
530 374 |
|
* sairausajanpalkat |
1 272 318 |
1 280 544 |
1 192 855 |
414 418 |
|
* lapsen syntymä ja hoito |
51 106 |
51 752 |
162 186 |
31 545 |
|
* loma-ajan palkat |
6 424 156 |
5 963 850 |
6 223 908 |
1 060 748 |
|
Yhteensä mk/€ |
10 504 357 |
9 914 239 |
10 766 108 |
2 037 085 |
|
|
|
|
|
|
|
Tehdyn työajan palkat, mk/€ |
49 481 647 |
43 655 433 |
40 317 906 |
8 659 359 |
|
|
|
|
|
|
|
Muut välilliset työvoimakustannukset |
|
|
|
|
|
* henkilöstöruokailu |
|
172 572 |
198 893 |
35 892 |
|
* matkat |
2 310 000 |
2 530 240 |
2 622 656 |
451 885 |
|
* koulutus (a) |
785 231 |
800 000 |
550 000 |
110 000 |
|
* terveyden- ja sairaanhoito |
750 987 |
866 751 |
921 825 |
181 400 |
|
* virkistys |
90 000 |
85 147 |
91 138 |
14 961 |
|
Yhteensä mk/€ |
3 936 218 |
4 454 710 |
4 384 512 |
794 138 |
Vuosien 1999-2001
tiedot ilmoitettu markkoina ja vuoden 2002 tiedot euroina.
Työvoimakustannuksiin
liittyviä tunnuslukuja on esitetty tunnuslukuyhteen-
vedossa.
HENKILÖSTÖTARVE
Tärkeää henkilöstötilinpäätöksessä on henkilöstösuunnittelu,
jossa otetaan huomioon eläkkeelle siirtyminen ja vaihtuvuus. Henkilöstötarpeen
suunnittelussa otetaan huomioon se oikean henkilöstön määrän ja osaamisen
yhdistelmä, jolla turvataan lääninhallituksen toiminta.
|
Vuosi |
2003 |
2004 |
2005 |
2006 |
2007 |
2008
- 2012 |
|
Henkilömäärä |
355 |
362 |
370 |
370 |
370 |
370 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Eläkkeelle |
6 |
11 |
10 |
11 |
11 |
73 |
|
Muu poistuma |
5 |
5 |
5 |
5 |
5 |
5 |
|
Yhteensä |
344 |
346 |
355 |
354 |
354 |
292 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Henkilöstön kysyntä |
355 |
362 |
370 |
370 |
370 |
370 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Henkilöstön uuskysyntä |
11 |
16 |
15 |
16 |
16 |
78 |
HENKILÖSTÖTARVE
Poistuma eläkkeelle henkilöstöryhmittäin ja osastoittain 2003 – 2007
|
Tehtävä |
Johto |
Asiantuntija |
Toimeenpaneva |
Yhteensä |
|
Hallinto-osasto |
- |
3 |
9 |
12 |
|
Kilpailu- ja kuluttajaosasto |
- |
3 |
- |
3 |
|
Liikenneosasto |
- |
4 |
- |
4 |
|
Oikeushallinto-osasto |
- |
- |
- |
- |
|
Pelastusosasto |
1 |
3 |
- |
4 |
|
Poliisiosasto |
- |
4 |
- |
4 |
|
Sivistysosasto |
- |
10 |
2 |
12 |
|
Sosiaali- ja terveysosasto |
1 |
6 |
2 |
9 |
|
Virastopäällikkö |
1 |
- |
- |
1 |
|
Yhteensä |
3 |
33 |
13 |
49 |
HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN KEHITTÄMINEN
Henkilöstön motivaatio ja työkunto
I Henkilöstön motivaatio ja työkunto
Henkilöstön työtyytyväisyys on pätevyyden ohella keskeinen tuloksenteon
taustatekijä. Henkilöstön tyytyväisyys mm. johtamiseen, töiden sisältöön,
haasteellisuuteen ja organisointiin, työyhteisön työilmapiiriin, henkilöstön
kehittämiseen ja palkitsemiseen takaa lääninhallituksen toiminnan
tuloksellisuuden ja myönteisen kehityksen tulevaisuudessa.
Tyytyväinen henkilöstö pitää huolta työssään tarvitsemansa
pätevyyden kehittämisestä ja omaa halun ja valmiuden työtehtävissä tapahtuviin
muutoksiin.
Työtyytyväisyysbarometrin tulokset ovat esitetty oheisessa
tunnuslukuyhteenvedossa. Indeksiarvojen määräytyminen: 20 (tai 1) = huono, 40
(tai 2) = välttävä, 60 (tai 3) = tyydyttävä, 80 (tai 4) = hyvä ja 100 (tai 5) =
erittäin hyvä. Kriittisenä arvona voidaan pitää indeksiarvoa 60 (tai 3) =
tyydyttävä, jonka alle indeksi ei saisi mennä. Tavoitteena tulisi olla huomattavasti
indeksiarvon ylittävät työtyytyväisyysindeksit. Valtiolla ollaan tyytyväisiä
töiden sisältöön eli työt koetaan useimmiten haastaviksi. Sen sijaan
erityisesti johtamiseen ja työyhteisön toimivuuteen sekä tiedottamiseen ja
sisäiseen avoimuuteen liittyvissä asioissa on parantamisen varaa. Länsi-Suomen
lääninhallituksen työtyytyväisyysbarometrin tulokset ovat samansuuntaiset kuten
valtiolla yleensä.
Työtyytyväisyyttä selvitettäessä tulisi kiinnittää
yhtäaikaisesti huomiota useampiin mittareihin kuten
- työtyytyväisyysbarometriin, sekä jäljessä käsiteltyihin
- sairauspoissaoloihin,
- työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisiin ja
- vaihtuvuuteen (v. 2002 siirtyi 7 henkilöä
vanhuuseläkkeelle ja muun
työnantajan palvelukseen 3 henkilöä)
Länsi-Suomen lääninhallituksessa henkilöstön työkuntoa ei
ole mitattu.
Sairauspoissaolotiedot ovat oheisessa taulukossa.
|
|
Poissaolo- |
|
Sairauspäiviä |
|
|
|
|
tapahtumia |
lkm |
pv/tapaus |
pv/henkilö |
pv/ht |
|
1999 |
711 |
3 713 |
5,2 |
9,9 |
10,2 |
|
2000 |
573 |
3 035 |
5,3 |
8,5 |
8,8 |
|
2001 |
600 |
2 727 |
4,5 |
8,7 |
6,8 |
|
2002 |
632 |
4 334 |
6,7 |
12,2 |
12,5 |
Valtiolla vuonna 2002 sairauspoissaoloja oli henkilötyövuotta kohti 8,8 työpäivää ja sairauspoissaolopäivien kesto oli keskimäärin 4,9 työpäivää.
HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN KEHITTÄMINEN
Henkilöstön
motivaatio ja työkunto
|
Sairauden kesto |
Tapauksia |
%-jakauma |
||||||
|
1999 |
2000 |
2001 |
2002 |
1999 |
2000 |
2001 |
2002 |
|
|
1 |
266 |
233 |
262 |
254 |
37,4 |
0,4 |
43,7 |
40,2 |
|
2-3 |
244 |
211 |
202 |
228 |
34,3 |
36,8 |
33,7 |
36,1 |
|
4-10 |
113 |
73 |
84 |
77 |
15,9 |
12,7 |
14,0 |
12,2 |
|
11-60 |
84 |
46 |
48 |
65 |
11,8 |
8,0 |
8,0 |
10,3 |
|
61-90 |
2 |
2 |
2 |
|
0,3 |
0,3 |
0,3 |
0,0 |
|
91-180 |
1 |
6 |
1 |
4 |
0,1 |
1,0 |
0,2 |
0,6 |
|
181- |
1 |
2 |
1 |
4 |
0,1 |
0,3 |
0,2 |
0,6 |
|
Yhteensä |
711 |
573 |
600 |
632 |
100,0 |
100,0 |
100,0 |
100,0 |
|
Poissaolopäivät
1-3 |
|||||
|
Vuosi |
Tapauksia |
Päiviä |
Tapaus
% |
Pv
% |
|
|
1999 |
510 |
820 |
71,7 |
22 |
|
|
2000 |
444 |
733 |
77,5 |
20,9 |
|
|
2001 |
464 |
732 |
77,3 |
26,8 |
|
|
2002 |
482 |
776 |
76,3 |
17,9 |
|
HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN KEHITTÄMINEN
Henkilöstöinvestoinnit
Työtyytyväisyyteen ja työkunnon edistämiseen ja ylläpitoon
sekä koulutukseen kohdistetut panostukset ovat ongelmallisin ja puutteellisin henkilöstötietojärjestelmien
tiedoista.
Työtyytyväisyyteen liittyviä investointeja ovat mm.
työyhteisön tilaan ja tehtävien organisointiin liittyvät investoinnit.
Työkuntoon liittyviä investointeja ovat mm. henkilöstön
kunnon hoitoon, tiloihin ja välineisiin kohdistuvat investoinnit sekä
vapaa-ajan liikuntatoiminnan avustukset.
Virkistys- ja liikuntatoimintaan kohdistuneita kustannuksia
oli 14.961 € (v.2001 170 849 mk).
Henkilöstön
hyvinvointiin tehdyt panostukset on esitetty alla, jonka lisäksi työterveyshuollon
kustannukset on esitetty tunnuslukuyhteenvedossa.
Hyvinvointi
|
|
1999 |
2000 |
2001 |
2002 |
|
Raportti läänintyöterveyshuolto |
750 987 |
832 123 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Korvausluokat I ja II |
639 555 |
736 623 |
819 461 |
156 956 |
|
Silmälasit |
69 620 |
95 500 |
73 325 |
13 427 |
|
|
709 175 |
832 123 |
892 786 |
170 383 |
|
|
|
|
|
|
|
Tyky |
41 811 |
34 628 |
79 531 |
9 790 |
|
Virkku |
90 000 |
85 147 |
91 318 |
14 961 |
|
Yhteensä |
131 811 |
119 775 |
170 849 |
24 751 |
TUNNUSLUKUTAULUKKO
Työilmapiiribarometri 2002
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Työtyytyväisyysbarometrin indeksiarvot 1998 - 2002 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
OSASTOT |
Indeksi |
|
2002 |
|||||
|
|
1998 |
1999 |
2000 |
2001 |
2002 |
|
LSLH |
Valtio |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Työn sisältö |
67,8 |
69,4 |
70,9 |
70,8 |
71,7 |
|
71,7 |
74 |
|
Johtaminen |
54,5 |
56,7 |
57,5 |
56,0 |
57,7 |
|
57,7 |
62 |
|
Työyhteisön toimivuus ja kehittymisen tuki |
57,8 |
60,5 |
60,8 |
64,2 |
64,2 |
|
64,2 |
65 |
|
Muut organisaatioon liittyvät asiat |
59,8 |
63,6 |
64,6 |
56,2 |
60,0 |
|
60,0 |
66 |
|
Muut organisaatioon
liittyvät asiat |
|
|
|
64,9 |
65,6 |
|
65,6 |
64 |
|
Keskiarvo |
60,0 |
62,5 |
63,3 |
63,9 |
64,7 |
|
64,7 |
68 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
HALUKKUUS TYÖPAIKAN
VAIHTOON |
Indeksi |
|
|
|
||||
|
|
1998 |
1999 |
2000 |
2001 |
2002 |
|
|
|
|
Osastojen henkilöstö |
47,7 |
43,7 |
34,5 |
33,3 |
30,2 |
|
|
|
|
Tampereen henkilöstö |
35,7 |
34,4 |
22,0 |
37 |
45,5 |
|
|
|
|
Turun henkilöstö |
50,8 |
44,1 |
33,7 |
34,4 |
31,6 |
|
|
|
|
Vaasan henkilöstö |
51,4 |
48,0 |
37,7 |
41,4 |
22,3 |
|
|
|
|
Jyväskylän henkilöstö |
39,1 |
38,2 |
37,2 |
20 |
28,9 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
HALUKKUUS TYÖPAIKAN
VAIHTOON |
Indeksi |
|
|
|
||||
|
|
1998 |
1999 |
2000 |
2001 |
2002 |
|
|
|
|
Miehet |
51,2 |
49,3 |
31,5 |
27,8 |
25,4 |
|
|
|
|
Naiset |
46,2 |
40,6 |
36,0 |
35,8 |
32 |
|
|
|
Työterveyshuollon kustannukset
2002
|
|
KORVAUSLUOKKA I |
|
|
|
|
|
|||||||||||||
|
|
TYÖNANTAJALLE TILIKAUDEN AIKANA AIHEUTUNEET
TYÖTERVEYSHUOLLON KUSTANNUKSET |
|
|||||||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||
|
|
PÄÄASIALLINEN PALVELUJEN TUOTTAJA |
|
|||||||||||||||||
|
|
VOIMAVARAT |
Turku |
Pori |
Jyväskylä |
Tampere |
Vaasa |
Kustannukset yht. € |
|
|||||||||||
|
|
|
|
Työpaikka-selvitykset |
Terveyden-huollon muut palvelut |
Työpaikka-selvitykset |
Terveyden-huollon muut palvelut |
Työpaikka-selvitykset |
Terveyden-huollon muut palvelut |
Työpaikka-selvitykset |
Terveyden-huollon muut palvelut |
Työpaikka-selvitykset |
Terveyden-huollon muut palvelut |
Työpaikka-selvitykset |
Terveyden-huollon muut palvelut |
|
||||
|
|
Ammattihenkilöt |
¤ Lääkärit |
971,28 |
8 392,07 |
0,00 |
166,08 |
0,00 |
1 117,35 |
0,00 |
584,44 |
0,00 |
2 224,45 |
971,28 |
12 484,39 |
|
||||
|
|
|
¤ Terveydenhoitajat |
44,50 |
7 507,09 |
0,00 |
0,00 |
44,50 |
1 502,18 |
111,25 |
1 110,65 |
0,00 |
2 582,86 |
200,25 |
12 702,78 |
|
||||
|
|
Asiantuntijat |
¤ Fysioterapeutit |
322,65 |
2 676,23 |
0,00 |
0,00 |
189,13 |
940,65 |
100,13 |
3 888,24 |
1 034,65 |
2 357,48 |
1 646,56 |
9 862,60 |
|
||||
|
|
¤ Psykologit |
66,23 |
7 306,94 |
0,00 |
765,36 |
353,20 |
2 273,75 |
0,00 |
353,21 |
0,00 |
2 251,72 |
419,43 |
12 950,98 |
|
|||||
|
|
¤ Erikoislääkärit |
0,00 |
855,05 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
69,25 |
0,00 |
199,00 |
0,00 |
1 123,30 |
|
|||||
|
|
¤ Muut asiantuntijat |
0,00 |
17,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
17,00 |
|
|||||
|
|
Tutkimukset |
¤ Laboratorio |
|
2 481,90 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
668,61 |
0,00 |
52,20 |
0,00 |
479,65 |
0,00 |
3 682,36 |
|
||||
|
|
¤ Radiologia |
|
338,85 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
338,85 |
|
|||||
|
|
Muut voimavarat |
¤ Muut käyttökustannukset |
0,00 |
3 132,00 |
0,00 |
96,75 |
0,00 |
1 410,60 |
22,00 |
761,13 |
3,42 |
1 801,30 |
25,42 |
7 201,78 |
|
||||
|
|
|
Yhteensä, € |
1 404,66 |
32 707,13 |
0,00 |
1 028,19 |
586,83 |
7 913,14 |
233,38 |
6 819,12 |
1 038,07 |
11 896,46 |
3 262,94 |
60 364,04 |
|
||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Länsi-Suomen
lääninhallitus |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
1.1.-31.12.2002 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KORVAUSLUOKKA II |
|
|
|
|
|
|
|
|
|||||||
|
TYÖNANTAJALLE TILIKAUDEN AIKANA AIHEUTUNEET SAIRAANHOIDON JA
MUUN TYÖTERVEYSHUOLLON KUSTANNUKSET |
|
|||||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
PÄÄASIALLINEN PALVELUJEN TUOTTAJA |
|
|
Erillispalvelut |
|
|
|
|
|
|||||||
|
|
VOIMAVARAT |
Turku |
Pori |
Jyväskylä |
Tampere |
V | ||||||||||