|
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yhteiskunnan tärkein tehtävä. Suomi on sitoutunut sekä kansallisessa lainsäädännössään että kansainvälisissä sopimuksissa ryhtyvänsä kaikkiin tarpeellisiin lainsäädäntö- ja hallintotoimiin lasten hyvinvoinnin takaamiseksi (Mm. Yleissopimus lapsen oikeuksista, 3. art.). Suomen perustuslaissa on kiinnitetty erityistä huomiota lasten perusoikeuksiin ja heidän hyvinvointinsa edistämiseen (6 §, 16 § ja 19 §). Kuntalain mukaan kunnan päätehtävä on kansalaisten hyvinvoinnin edistäminen alueellaan (1 §). Parasta olisikin, että kunnissa tehtäisiin kansalaisen hyvinvointisuunnitelma, jossa lasten ja nuorten hyvinvointi olisi yksi – sen tärkein osa. Lasten ja nuorten hyvinvointi kytkeytyy suoraan perheiden hyvinvointiin. Uuden lastensuojelulain mukaan kunnan on edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä (7 §). Opetuslainsäädäntö (mukaan lukien opetussuunnitelmat) edellyttää, että opetuksen on edistettävä oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Sekä lastensuojelulaissa että kansanterveyslaissa nousee monessa kohdin esiin lasten ja nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Nuorisolaki velvoittaa kunnat nuorten kuulemiseen heitä koskevissa asioissa. Nuorisolaissa on säädetty myös valtakunnallisesta lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmasta, joka antaa hyvän pohjan hyvinvointisuunnitelman laatimiselle. Poikkihallinnollinen yhteistyö on avain vaikuttavaan ja tehokkaaseen hyvinvointityöhön. Käytännössä lasten ja nuorten hyvinvointityö on edelleen hyvin pirstaloitunutta, vaikka sosiaali-, terveys- ja sivistyssektorin lainsäädäntö velvoittaakin viranomaiset keskinäiseen yhteistyöhön. Kaikkien toimijoiden – niin julkisen kuin yksityisenkin – suunnitelmallisella yhteistyöllä voidaan parantaa merkittävästi toiminnan vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Poikkihallinnollinen työskentelykulttuuri edellyttää uudenlaista ja ennakkoluulotonta ajattelu- ja toimintatapaa. Yhteistoiminnan on oltava suunnitelmallista. Itä-Suomen lääninhallitus on tehnyt poikkihallinnollisena yhteistyönä – kahdeksan eri ministeriön alainen – Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman strategiatyökalun, joka on tarkoitettu kuntien avuksi lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tekemiseen. Työkalu on kaikkien käytettävissä. Sitä voi vapaasti muokata omaan käyttöön sopivaksi. Strategiatyökalun taulukossa on jokaisella toimijalla oma värinsä, tämän vuoksi työkalu toimii parhaiten väritulosteena tai -kopiona. Itä-Suomen lääninhallitus toivoo, että alueen kaikkiin kuntiin saadaan tehokas ja vaikuttava lasten ja nuorten hyvinvointistrategia. Hyvinvointityössä kaikkia tarvitaan - kaikki ovat tärkeitä!
|



